Yhteystiedot

Puhelinnumero

0440 590 615

 

Ajanvaraus     

Sähköposti

varaa.nettiajat.fi/1776  

 virpi.laine@fysiolainen.fi

kotisivut                                               www.fysiolainen.fi

Fysioterapeutti, Virpi Laine

:: tai taiUteliaisuus ihmisestä, halu uuden oppimiseen sekä ratkaisukeskeisyys kuvaavat minua ja toimintatapaani hyvin. Tavoitteeni on aina ollut tehdä tätä työtä yhdistämällä fysioterapian eri lähestymistapoja. Sovellan kokemustani sekä jatkuvan lisäkoulutuksen tuomia uusia oivalluksia asiakkaani parhaaksi. Oma kilpaurheilijan taustani auttaa myös silloin, kun asiakas tarvitsee tukea ja apua omassa kuntoutumisjaksossaan esimerkiksi urheilu- tai liikuntavamman seurauksena.

Filosofiani on, että paras tulos saavutetaan silloin, kun asiakas kohdataan kokonaisvaltaisesti. Keskityn työssäni ongelman syyn etsimiseen, sillä oire johtuu aina jostakin. Ajatuksenani on ensin mahdollistaa liike ja sen jälkeen aktiivinen harjoittelu tai toiminta.

Keskityn työssäni asiakkaani kuntoutumiseen sekä elämänlaadun ylläpitoon ja parantamiseen.
Olen Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen sekä allasterapian palveluntuottaja. Otan myös vastaan palveluseteliasiakkaita Kanta-Hämeen keskussairaalan ja Hämeenlinnan kaupungin eli nykyisen Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Vedän mm. vartalonhallinnan harjoitteita kokeneiden golffareiden treeniryhmälle.

Vuosina 2015-2022 olin mukana kilpatason lentopallojunioreiden vartalonhallinnan ja lihashuollon treenikokonaisuuksien valmentajana. Olen myös pyydettäessä luennoinut esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinongelmista sekä kivunhallinnan keinoista.

Koulutus ja ammattiosaaminen

fysioterapeutti, faskiamanipulaatio Stecco I-III, neurologisen fysioterapian erikoistumisopinnot, Bobath, allasterapia, kivun hoito, arpikudoksen käsittely, purentaongelmat, urheilufysioterapian erikoistumisopinnot, liiikuntalääketieteen perusopinnot sekä lukematon määrä erilaisia muita lisäkoulutuksia mm. tuki- ja liikuntaelinongelmiin.

Ajanvaraus täältä, voit tiedustella vapaita aikoja myös sähköpostilla virpi.laine@fysiolainen.fi 

Huomioithan, että en vastaa puhelimeen asiakkaan hoidon aikana. Jätä tuolloin viesti vastaajaan tai lähetä tekstiviesti, niin palaan asiaan mahdollisimman pian.